Kiitos Herkkäunisen ensiapuoppaan tilaamisesta💜

✔ Opas saapuu sähköpostiisi muutaman minuutin kuluttua (tarkasta myös mainos- ja roskapostikansiot)

✔ Jos viesti on mennyt roskapostiin, siirrä viesti ensisijaiseen sähköpostiin, jotta saat tulevaisuudessa kaikki tärkeät viestit perille.

✔ Lähetän sinulle seuraavien päivien aikana vielä muutaman lisävinkin, joiden avulla voit lähteä yhä vahvemmin lähteä rakentamaan täysin uutta suhdetta uneesi.

 

Olen Miia Soranto hyvinvointialan valmentaja ja kouluttaja jo yli 12 -vuoden ajalta, sekä UnenVoima yrityksen perustaja. 

Hyvinvointialan osaamiseni ei suojellut minua unettomuudelta, eikä uupumukselta. Käytin vuosia etsiessäni vastauksia siihen, miksi uni ei palauttanut ja miksi kaikki yritykseni tuntuivat oikeastaan vievän minua kauemmas ratkaisusta.

Vuosia myöhemmin tieto omasta herkkäunisuudesta selitti paljon, mutta ei kuitenkaan auttanut vielä yksin ratkaisemaan uniongelmiani. Kouluttauduin univalmentajaksi ja sen jälkeen palautumisohjaaksi.

Vasta myöhemmin kuitenkin ymmärsin, ettei kyse ollut koskaan tiedon puutteesta.

Tarvitsin uuden tavan ymmärtää untani ja suhtautua siihen. Siksi tein tämän oppaan.

Toivon, että se auttaa sinuakin löytämään hieman enemmän luottamusta, rentoutta ja ymmärrystä omaa untasi kohtaan 💜 – Miia ⎸ UnenVoima

 

Lukijoiden oivalluksia oppaan äärellä

"Pidin oppaan inhimillisestä lähestymistavasta. Untakin voi alkaa suorittaa."

"Rentoutuminen. Selviän kyllä vaikka tulisikin huonompi yö."

"Kaikki tietävät viralliset ohjeet, mutta tämä rennompi lähestymistapa puhutteli."

"Hyväksyminen. En ota stressiä nukkumisesta. Ainakin lepään, jos en nuku."

⭐ Keskimääräinen arvio oppaalle 4,4 / 5

Haluatko mennä seuraavan askeleen pidemmälle?

Herkkäunisen ensiapupaketti auttaa ymmärtämään, mistä herkässä unessa on kyse.

Jos haluat oppia käytännössä, miten suhde uneen muuttuu ja miten herkkä uni voi vähitellen rauhoittua, seuraava askel on Herkkäunisen polku - uusi suhde uneen.

👉 Et tarvitse lisää univinkkejä.

Tarvitset uuden tavan ymmärtää, mitä sinussa tapahtuu silloin, kun uni haastaa.

Tutustu Herkkäunisen polkuun tästä 

Lue lisää